Meistä

Yhdistyneen seurakuntaväen ohjelma Päijät-Hämeessä

Yhdistynyt seurakuntaväki koostuu seurakuntaelämään osallistuvista ihmisistä. Yhteistä meille on sitoutuminen Raamattuun, kristilliseen uskoon ja luterilaiseen tunnustukseen. Tahdomme kehittää seurakuntien toimintaa niin, että jokainen voi löytää sieltä oman paikkansa. Kaikki ovat tervetulleita kirkkoon ja sen toimintaan.

Päätöksentekoamme ohjaa Jumalan sana

  • Seurakunnan perustehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta kaikille pelastukseksi. Haluamme pitää yllä Jumalan sanasta nousevaa toivoa epävarmana aikana.
  • Edistämme kristillisten arvojen säilymistä yhteiskunnassa ja ihmisten arjen keskellä.
  • Edistämme kristillistä kasvatusta seurakunnassa ja kodeissa sekä yhteistyötä päiväkotien, koulujen, oppilaitosten ja työpaikkojen kanssa.
  • Arvostamme kastetta ja rippikoulua.
  • Teemme päätöksiä seurakunnan parhaaksi toisiamme kunnioittaen.
  • Tuemme kristillistä miehen ja naisen välistä avioliittoa.
  • Vierastamme uushenkisyyden tuomista seurakuntien toimintaan.

Kannustamme osallistuvaan jäsenyyteen

  • Näemme vahvuutena kaikenikäisten seurakuntalaisten oman aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden.
  • Haluamme tukea nuorten toimijuutta seurakunnassa ja sen päätöksenteossa.
  • Pidämme alueellisia, rajat ylittäviä messuyhteisöjä rikkautena.
  • Edistämme toimintaa, jossa vapaaehtoiset rakentavat seurakuntaa yhdessä työntekijöiden kanssa.
  • Vaalimme paikallisseurakuntien vahvuuksia.
  • Kannatamme vastuullista taloudenhoitoa ja tehokasta tilojen käyttöä.

Huolehdimme lähimmäisistä

  • Tuemme lapsia ja nuoria.
  • Teemme diakonia- ja lähetystyötä lähellä ja kaukana.
  • Autamme vanhuksia, syrjäytyneitä ja maahanmuuttajia.
  • Tuemme perheitä ja yksineläjiä.
  • Teemme lähetystyötä kirkon kaikkien lähetysjärjestöjen kautta.

Kannamme vastuuta luomakunnasta

  • Edistämme kestävää elämäntapaa kirkon omassa toiminnassa.
  • Tuemme vastuullista luonnonvarojen käyttöä ja otamme huomioon luonto- ja ympäristöarvot mm. kiinteistötoimessa.

Haluatko mukaan?

Tutustu ehdokkaisiimme ja ota yhteyttä — kerromme mielellämme lisää toiminnastamme ja siitä, miten voit tukea työtämme.

Tutustu ehdokkaisiin